Lukijat

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ylioppilaalle rahataskukortti

Serkulle ja serkun pojalle tein samanlaiset Magnolian leimakuvalla varustetut kortit.


Kortti sisältä:



perjantai 23. toukokuuta 2014

1:12 virkkausta

Ensin tuli ekasta yrityksestä oppineena pienempi matto, kukahan sen pingottaisi. Ainolle kelpaa kyllä ryppyineen päivineen.


Maton lisäksi työn alla on ollut ja on käsityökoreja, joihin teen vielä ainakin lankakeriä ja keskeneräisen käsityön, joko virkkuun tai neulomuksen. Täytyypä sit valmiit setitkin kuvata tänne.



tiistai 13. toukokuuta 2014

Ministelyä

Kun perussukasta ei saa enää kiksejä, niin mitä voi tehdä. Oma keinoni oli tilata 0,8mm ja 1mm neulepuikot ja tehä sukat 1:12 koossa. Silvuplee... 
Muutakin miniä on syntynyt. Matosta tuli tosin 27cm halkaisijaltaan, mikä tarkottaisi 1:1 koossa 3m24cm halkaisijaltaan olevaa mattoa. Nättihän tääkin on ja jonkun barbitaloon passeli kooltaan, heitähän viestillä, jos kiinnostuit.
Matto on 100% pellavaa.

Pitihän ensimmäiselle sukalle parikin tehdä ja varasukat hiukan pidemmillä varsilla. Valkoiset 100% kaksisäikeistä villalankaa ja vihreät mulperisilkkivillaa (Drops Lace). Kaulahuivi valkoisten sukkien kanssa samasta villalangasta. Ompelukopat virkattu 100% pellavalangasta.

Kuvassa vihreät näyttävät omaan silmään ihmeen isoilta, vaikka vain varsi on pidempi kuin valkoisissa villasukissa.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Voi voi sentään

Kun aika ei tunnu riittävän nyt taas mihinkään. Viime postauksen jälkeen olen hurahtanut mineilyyn, eli jatkossa askarteluiden ja käsitöiden lisäksi tuun esittelemään täällä 1:12 kokoisia aikaansaannoksianikin. Aloitin myös toukokuun alusta tuntityöt keikkalaisena ihanassa työpaikassa, jossa olin marraskuu 2013 - helmikuu 2014 työkokeilussa. Lankalaihariakin oon harrastanut myymällä kauiten marinoituneita lankoja FB:n Lankahamsterit ryhmässä, mutta ei ole tullut sit laitettua myytyjen painoja ylös. Joten päivitän laihistilanteen, kun ehtisin inventoimaan langat uusiksi. Toivottavasti te ihanaiset lukijoikseni liittyneet, ette vielä ole ehtineet kyllästyä hiljaiselooni. Lupaan tässä ryhdistäytyä uudelleen - on tää blogaileminen sen verran kiva harrastus tämäkin.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

11:sta kysymystä vastauksineen -haaste Outilta

Outi heitti mulle tämän haasteen blogissaan. Eipä tässä sen enempiä ihmettelemään, homma alulle ja katotaan kuinka eukon käy.

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.


11 asiaa minusta:

1. Olen perfektionisti.

2. Rakastan käsitöitä, askartelua, tuunailua eli kaikenlainen näpertäminen on minulle mieleistä hommaa - lopputuloksia kuvailen tänne blogiini.

3. Mielestäni päivä on onnistunut, jos olen oppinut yhden uuden asian.

4. Haasteet elämässä eivät ole mukavia, mutta mielenkiintoista on nähdä kuinka asiat aina kuitenkin järjestyy. Ei aina välttämättä sillä tavalla kun itse toivoisi tai olettaisi, mutta järjestyvät kumminkin. Yleensä jälkikäteen ajatellen asiat ovat sittenkin järjestyneet parhain päin.

5. Asun yksin.

6. Jos löydän itselleni uuden, mielenkiintoisen blogin saatan lukea usean vuoden kaikki postaukset nostamatta takapuoltani tietokoneen äärestä - pisin lukurupeama taitaa lähennellä 10 tuntia.

7. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, mutta sairastumisen jälkeen en ole voinut tuota työtä enää tehdä ja koitan saada vakuutusyhtiötä uudelleenkouluttamaan minut - suunnitelmissa olisi toimintaterapeutin työ.

8. Olen aamu-uninen. Ei tuota vaikeuksia nukkua yli puoleen päivään ja valvoa aamuviiteen, joskaan tästä ominaisuudestani en niin välitä - haluiskos joku vaihtarin?

9. Kierrätän paljon ja käytän näperryksissäni mielelläni kierrätysmateriaaleja.

10. Pidän kovasti leipomisesta, mutten syö juurikaan pullaa, eikä yksinänsä viitsi leivoskella.

11. Ruuanlaittokin on ihan mukavaa, mutta samasta syystä, josta leipominen tässä huushollissa on harvinaisuus, jää sekin harvoihin kertoihin. Kun nuorempana lounaskahvilassa oppi laittamaan ruokaa vain "koko komppanialle", ei osaa vieläkään tehdä pieniä määriä ja rikollisen usein menee ruokaa hukkaan.

Sit Outin kysymykset mulle:

1. Lempivuodenaikasi ja miksi?
Pahuksen vaikean heitit näin heti kättelyyn, kun keväässä ihanaa on pitenevät päivät ja luonnon herääminen, kesällä taas auringonpaisteiset ja lämpimät kelit, syksyllä väriloisto ja talvella lumi ja joulu... menisköhän se näin joulupöhköllä kuitenkin sit tonne talven puoleen.

2. Mitä väriä et käyttäisi kotisi sisustamisessa?
Tähän vois todeta, etten käytä juurikaan värejä sisustamisessa, kaikki on mustaa, valkoista, ruskeaa, harmaata ja puuta kaikissa sävyissä - muut värit kyl vältän melkosen tarkkaan.

3. Haave minkä haluaisit toteuttaa?
Perhe.

4. Unelmakoti?
Omakotitalo, jossa olisi tilaa omille askartelu-, käsityö- ja nikkarointitiloille, sekä mahdollisuus pitää eläimiä, kasvattaa omat vihannekset kasvimaalla ja isossa kasvihuoneessa. Isot ikkunat ja korkeat huoneet, pönttöuuneja ja puuhella. Iso sauna, jossa puukiuas, kylppärin puolella spa-meininki, pukkarista käynti ulos ja pihan kautta rantaan max 100metriä... Juu - on joskus tullut mielikuviteltua..

5. Inhokki ruokasi?
Oliivit ja häränhäntäkeitto. Muutoin oon lähes kaikkiruokainen.

6. Lempiruokasi?
Voi kun niitäkin on niin monta, mut jos vaikka kesäkeittiöstä grillattu kaslerpihvi, herkkusienisalaatilla, grillatulla maissilla, täytetyillä pekoni-herkkusienillä ja tuoresalaatilla.

7. Mitä sarjoja seuraat tv:stä?
Salkkarit, Valtiatar, Muodin huipulle, Tervetuloa kotiin, Vampyyripäiväkirjat, Arrow, Blacklist, Holmes NYC, Sleepy Hollow, Nymfit ja Hyvät ja huonot uutiset nyt tällä hetkellä ja tietysti Game of Thrones aina kun se tulee.

8. Unelma-ammatti?
Tällä hetkellä se toimintaterapeutti.

9. Onko sinulla lapsia?
Ei.

10. Jos saisit kaksi A4 paperia ja teippirullan, mitä rakentaisit niistä?
Kirjekuoren.

11. Turhin julkkis?
Tuksu.


Mukaan haastan seuraavat blogit 
Viimeisen kanssa meni tiukoille, mut päätin silti haastaa Viipulan elämää, vaikka sillä onkin tasan 200 lukijaa.

Mun kyssärini näille blogisteille:

1. Mikä sai sinut blogaamaan?
2. Mistä unelmoit?
3. Aikakausi, jolla haluaisit elää ja miksi?
4. Historian henkilö, johon samastut ja miksi?
5. Lempikirjasi?
6. Suosikkielokuvasi?
7. Paras sukkalanka?
8. Oletko aamu- vai iltauninen?
9. Mitä tekisit, jos saisit kymmenen miljoonaa?
10. Oudoin tekemäni asia?
11. Mitkä ovat erityistaitosi?

Huh heijaa - yllättävän helpostihan tämän teki ja nyt ilmoittelemaan haastetuille ja odottelemaan heidän vastauksiaan. 

Jotain aivan muuta, mulle uutta

Tulipa inspiraatio tehhä jotain pientä ja sievää... 

Tällainen tuli: 

Ja selattua nukkekotiryhmiä facebookissa... ja käytyä kirjastosta hakemassa pinon kirjoja aiheesta. Eli nukkistelu ei jää osaltani tähän, ehei.. Jatkoa siis seuraa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pääsiäismarkkinoilla Metsäkylän navetalla


Vaikka keli ei hellinyt porukkaa oli ajoittain ihan mukavasti. Myynnillusesti ei kyllä vastannut odotuksia, mutta kojuni herätti positiivisella tavalla huomiota.

Tarjontaa oli laidasta laitaan; tässä pikapyörähdyksen satoa.









Kivaa tässä vaiheessa huomata, että ainakin yhden kojun kuva on hävinnyt jonnekin - ei kiva..

Aivan ihania tuotteita ihmisillä. Jännää oli huomata, että samaa ideaa voi toteuttaa hyvin monella eri tavalla, sekä se, että minullakin on oma selkeä "käsiala ja tyyli" tehdä käsitöitä ja askarrella. Joulupuodista tuttuja asiakkaitakin bongasin. Hauskaa, kun hekin muistivat mut. 

Nyt onkin reilusti aikaa valmistautua Metsäkylän joulumarkkinoille (su 30.11.2015 klo 11-15) - laittakaahan jo kalenteriinne. Tällä välin teen ja otan mielelläni vastaan tilaustöitä.





lauantai 12. huhtikuuta 2014

Iha ite tein

Nyt on taas pieni ihminen iloinen, kun löytöstyroksilevystä, mattoteipistä, kuumaliimasta ja kauan kaapissa marinoituneesta Finlaysonin kankaasta kehkeytyi ihan näppärän oloinen, metrin korkea ja kantiltaan 35,5cm yleisteline. Tähän voin jatkossa laittaa esille niin korut, kortit, sukat, tumput, ranteenlämppärit kuin heijastimetkin. Tulikaste eessä huomenna pääsiäismarkkinoilla.


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Siinä sivussa shoppaillen

Blogatessa on nykyisin suhteellisen helppo tehdä myös lähes kaikki ostokset on-line. Tässä parit tarjouslinkit ja kolmantena mielenkiintoisen oloinen ulkomainen(?) nettipuoti.

Eli jos kuka lukijoistani on Zalandon ahkera (tai vähemmän) asiakas, niin tulet pitämään tästä ensimmäisestä linkistä. Sen taakse on Zalandon alennuskoodeja ihan jokaisen käyttöön. Tiedän parin ystäväni pinkasevan ko. sivulle....n.y.t.

Toisen linkin takaa löytyy lehtitarjouksia ja kylkiäispaketteja moneen naisten- ja hömppälehteen - tääkin piti tsekata ja on ihan kivat alennukset ja kylkiäiset tarjolla... Oliviaa harkitten ite, ihan vielä en kuitenkaan tilausta laittanu menemään - ois se Ivana Helsingin käsiveska melko kuumottava kyllä.

Ajauduin myös blogiin, joka esitteli mielenkiintoisen oloisen nettikaupan nimeltään Rosewholesale - kävin kurkkaamassa ja oijoi sentään mitä ihanuuksia ja mihin hintaan ?!?

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pääsiäisaskartelua Osa3

Olisihan se pitäny muistaa... Nimittäin ottaa lähtötilanteesta kuva. Kun en ottanut, niin menee kuvailuksi. Alussa oli kaksi tusinaa muovimunia, keltaisia, punaisia ja vihreitä. Munien koristeeksi oli munan väriä vastaavalla värillä heitetty kuumaliimalla satiinirusetti ja lenksu munan kapeampaan päähän.. Eipä ihme että nää myytiin todella huokeella kirppiksellä, josta allekirjoittanut ne hamsteroi kotiinsa. Ensin revin irti lenkit ja rusetit (joista osa päätyi pääsiäiskortteihini). Sit nää riisutut munat köllivät aikansa munakoteloissa inspistä odottaessa. Nyt jonkinmoinen idea tuli ja kuvassa munien päälle on sutaistu kaksi gessokerrosta. Seuraavaksi mustaa akryylimaalia, krakelointilakkaa ja valkoista akryylimaalia. Pinta saanee koruikseen akryyli timangeja ja/tai puolihelmiä... Ehkä pitsiä, organzaa ja decoupagekuvan... Siis ehkä...

Tässä nyt tää eka välivaihekuva:

Sit mustaa päälle ja krakelointilakkaa:

Ei tää ny ihan siltä näytä, mitä mielessäni kuvittelin, mut no keskeneräistä ei piä arvostella. Huominen näyttää mitä näistä tulee, josko mitään.

No niin, nyt on munat kuivuneet yön yli. Täysin en oo lopputulokseen tyytyväinen. Mustat osat puskevat liiaksi pääosaan. Niinpä tupsuttelin pintaan kevyen kerroksen valkoista akryylimaalia ja alkaa olla kohtuullinen lopputulos... Mutta vielä jotain muuta mielestäni kaipaa.. Vai mitä ootte mieltä:


Jos aavistuksen sävyttäisin tota valkosta luonnonvalkosen suuntaan...? Kassotaas taas...

Ideat muhivat ja ensimmäinen loppuun tuunattu pikkumuna ois sit tän näkönen. 


Kannattaako tehä useampi tällä "kaavalla" vai tarttisko jotain säätöä vielä? Mielipiteitä?

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa sytykeruusuja


Näiden nykertäminen on kun fillarilla ajo, vaikket puoleen vuoteen ole sitä tehnyt. Sormien lihasmuisti toimii ja lopputulos muistuttaa hämmästyttävästi aitoa ruusua, vaikka sen itse sanonkin.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Tähänkin haasteeseen voisi olla kiva osallistua..

Inspiration haastaa... mutta mutta pitäisi tehhä ATC-kortti ja ainua, mitä niistä tiiän on se, että ne on "Artist Trading Cards" tai jotain ja että niissä on määrätty koko. Joten osallistuakseni, mun tarttee opiskella ensin aiheesta ja ennen pääsiäistä en ehi... onneksi on koko kuukausi aikaa.

Sit ois mielenkiintoinen haaste myös StampARTic:llakin... Kun vaan ehtisi tehdä kaiken, minkä haluaa.

Tietenkin It's all about Vintage:n haaste vaikuttaa inspiroivalta..

...ja P*askiksen haastessa mentäis värilastulla..

ja... Sketch N Stash haastekin kiinnostaisi...

Korttisirkuksen haaste #13

Korttisirkuksen haasteena oli tehdä kortti 1-10v lapselle ja tein onnittelukortin 9-vuotiaalle. Sattui löytymään sopivasti helmiäishohtoisia kirjaimia ja nro 9, jotta sain kortin viimeisteltyä.


Amalian huhtikuun haasteeseen

Haasteen aiheena : Ripaus pinkkiä. 

Mukaan haasteeseen tällä kortilla: 


Tässä on taustapaperissa pinkkiä, samoin kuvan kukkapuskassa jo valmiina. Lisäsin vielä kuitenkin kirkkaan pinkkejä heteitä ja hennon vaaleanpunaisia ruusuja, sekä reunoihin Distress Ink - Tattered Rose - mustetta kehystämään korttia. En halunnut tähän laittaa värssyä tai muutakaan tekstiä korvamerkitsemään korttia tiettyyn tilaisuuteen tarkoitetuksi.