Asiaan - sain päähäni askarrella itselleni leimasimia.
Tarvittavat materiaalit löytyivät siis kotoa: kaksipuolista teippiä, sakset, peflettejä, kovamuovisia rasioita leimasinpohjiksi.
Ensin leikkelin pefletin rasian kannen malliseksi ja kiinnitin yhden levyn sellaisenaan rasiaan ikään kuin "mountiksi". Toisen leikkelin viistosti salmiakin mallisiksi (en mittaillut) paloiksi, kun olin ensin kiinnittänyt kaksipuolisen teipin tuonkin palan alle.
Liimailin palat käsivaraisesti harlekiinimuodostelmaksi. Lopputulos oli oikein onnistunut.
Hetihän tuota testata piti.
Koska matskuja oli vielä paljon jäljellä päätin koittaa onnistuisiko stanssaamalla tekemään kivoja leimoja. Testiin otin Sizzixin Caged Bird stanssin.
Hienosti leikkaantui. Linnun liimasin ensin tasaiselle pelflettipohjalle, jonka trimmauksen jälkeen kiinnitin "palikkaani". Siiven leikkasin kahteen kertaan ja liimasin ne päällekkäin kirkkaalle kannelle linnun viereen. Kirkkaalle siksi, että siiven kohdistaminen paikalleen on mahdollista.
Näihin tuli lähes pakkomielle, joten leimoja taitaa syntyä vielä muitakin, kunhan kaivelen stanssilaatikkoani. Linnussa näkyy vaalea raita kohdalla, jossa peflettiin oli tullut naarmu, mitä en huomannut. Olkoon - tuo vähän luonnetta mukaan, saapi olla tässä se käsityön merkki.
Miten upea idea, vau! Mulla on ollut kuume sellaiseen Big Shot koneeseen ja sun takia se kuume nousi kyllä asteen verran korkeammaksi. Täytyy kyllä sanoa toiseenkin kertaan; Vau!
VastaaPoistaVoin Kiki kertoa, että tuo BS on sitten niin maan mainio vehjes, oon nyt nuiden leimasinten lisäksi stanssaillut sillä aakkosia ja kukkia kortteihin, peruskuvio sapluunoita piirtoheitinkalvolle. Onhan se iso investointi, varsinkin kun nälkä kasvaa syödessä ja tarvii aina uusia stansseja... =)
VastaaPoistaOlen itsekin miettinyt peflettien hyötykäyttöä leimailussa ja muussa askartelussa. Tämän blogipostauksen innoittamana, ei muuta kuin tuumasta toimeen :)
VastaaPoistaMahtavia ideoita! Pitääpä kokeilla kun löytää jotain kivaa silhuettia, Big shottia en minäkään omista, joten täytyy olla kekseliäs :)
VastaaPoista