Lukijat

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tarve: Säilytin akryylimaalituubeille

Olen tullut hankkineesi setin Daler Rowneyn 12 ml:n akryylimaalituubeja, joiden myyntipakkaus ei soveltunut säilyttämiseen sitten alkuunkaan. 

Sain viikonloppuna Anjalta kivoja silmälasien suojalaatikoita, jotka pikasilmäyksellä vaikuttivat juuri passeleilta näille maaleille. 

Minähän sit laittelemaan tuubeja laatikkoon innoissani. No eihän se tietenkään mennyt kuin strömssöössä... Maalin väri on merkitty tuubiin lähelle korkkia, eli tuubit olisi saatava pysymään lootassa korkki kattoa kohti.


Näinhän siinä sitten kävi. Eipäs sit muuta kun mietintämyssyä päähän. 

Ensin aattelin, et rasian voisi lokeroida kartongilla, voisi toimia joo, mut en nyt jaksanut alkaa mittailemaan.

Mikä muu voisi toimia...? Styroksi... Juu-u, mut sitä leikatessa tulee ärsyttävää sähköistä palleroa ja palasta. Hylkyyn siis tämäkin idea. 

Pikkasen jouduin keskusyksikköäni patistamaan, mut sit välähti; se patjan pätkä minkä oon sullonu vaatekaappiin juurikin tällaisten tilanteiden varalle.

Kangassakset käyttöön ja patjasta pala irki.


Seuraavaksi piirsin lootaa apuna käyttäen leikattavan alan, jonka ihan summassa leikkelin noin sentin vahvuisiksi paloiksi.


Paloja trimmailin ihan perstuntumalla laatikkoon tuubien kanssa sopivan levyiseksi.

Ja voil'a jopas tulikin käyttökelpoinen kapistus.


Loput palaset visusti talteen, eihän sitä koskaan tiiä millon niitä taas tarttee.






4 kommenttia:

  1. Enpä ole kellään nähnyt värejä noin hienossa järjestyksessä. Loistava keksintö.

    VastaaPoista
  2. Näitä säilytysideoita kaipaankin aina. tuntuu, etten ole tyytyväinen mihinkään mitä itselläni on. Nauhat sekaisin, pikkuhipleet vielä enemmän sekaisin,.. Sentäs paperit ja kuva-arkit ovat niinkuin tahdon niiden olevan. Taidanpa kokeilla ideaasi vielä jollekin

    VastaaPoista
  3. Sulta tulee inspiroivia ohjeita vallan liukuhihnalta :) Saanko mää udella miten säilytät skräppipapereita :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kauniista sanoista kaikille teille! Saapi udella ja voisin tässä lähipäivänä laittaa vaikka pikkasen kuvia tänne paperikkojen ja irtopaperien säilytystavoistani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahduttaa aina saada viestiä.
Thank You for commenting! It always makes me happy to receive a note.