Lukijat

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tee-se-itse miessapluuna

Kaikki lähti taas tarpeesta - nyt piti saada miessapluuna Art Journalissa käytettäväksi. 

Kuinkas sopivasti sain Karolta viikonloppuna naistenlehtiä nivaskan ja yhdessä niistä löytyi Antti Tuiskusta rento seinäännojailukuva.

Siispä toimeen. Sivu irti lehdestä. Paperivarastosta lehtiö, jossa piirtoheitinkalvoja. Permanent markkeri, pikkusakset ja exacto-veitsi kynäpurkista esille. 


Sitten vaan kynällä piirustamaan Antin ääriviivat kalvolle. Halusin saada myös tuon "reikosankin" maskina käytettäväksi niin piirsin myös tuon oikean käden ja kyljen rajaaman alueen poisleikattavksi. 

Zigin liimaa tarvitsen tässä siis lähinnä sapluunan käyttämiseen. Eli kun maalaan tuolla sapluunan reunat ja annan liiman rauhassa kuivua toimii liima samaan tapaan kuin post-it lapuissakin. Niinpä ei väri pääse ihan niin vikkelästi vuotamaan sapluunan alle, kun ilman liimaa sabluunoita käyttäessä.


Liimailualustana ideavihko ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Joten nappasin hyllystä vanhan puhelinluettelon, jossa ei liimat sivujen välissä haittaa.


Riittävästi kuivuneeksi liiman tietää siitä, että se on muuttunut vaalean sinisestä läpinäkyväksi. 


Ja luonnollisesti sapluuna samantien testiin... Tosin päädyin kuitenkin käyttämään tuota maskiosaa.


Mustaa gessoa ja vaahtomuovilevitinkin sattuneesta syystä löytyi käden ulottuvilta, joten hommiin saman tien. 


Täytyypä myöntää, että tyytyväinen olen. Tosin liimausta täytyy tarkistaa erityisesti leuan kohdalta. Siinä maskin alle oli vuotanut pikkiriikkisen gessoa ja Antti sai pukinparran leukaansa. Mut sehän on Art Journalin suola - testaillessa sattuu ja tapahtuu, eikä lopputulos ole koskaan etukäteen selvillä.

Pakko näin jälkikäteen (16.2. Klo 22:39) lisätä vielä kuva valmiista Art Journalin aukeamasta, jolla tuota maskia käytin.


torstai 12. helmikuuta 2015

Pefleteistä leimasimiksi

Laatikon pohjalla on pyörinyt muutama saunapefletti, enkä ole niille keksinyt uutta käyttötarkoitusta - ennen kuin tänään. Saunaa tai -vuoroa mulla ei ole, joten alkuperäistarkoituseensa ei mulla ole käyttöä. Pefletit ovat mulle tulleet jonkin sukulaisen siivousvimman seurauksena, sillä olen kieltänyt kaikkia heittämästä lähestulkoon mitään roskiin, sen sijaan pyytänyt kiikuttamaan hylkytavaransa mulle.

Asiaan - sain päähäni askarrella itselleni leimasimia. 

Tarvittavat materiaalit löytyivät siis kotoa: kaksipuolista teippiä, sakset, peflettejä, kovamuovisia rasioita leimasinpohjiksi.

Ensin leikkelin pefletin rasian kannen malliseksi ja kiinnitin yhden levyn sellaisenaan rasiaan ikään kuin "mountiksi". Toisen leikkelin viistosti salmiakin mallisiksi (en mittaillut) paloiksi, kun olin ensin kiinnittänyt kaksipuolisen teipin tuonkin palan alle.

 Liimailin palat käsivaraisesti harlekiinimuodostelmaksi. Lopputulos oli oikein onnistunut.

Hetihän tuota testata piti.

Koska matskuja oli vielä paljon jäljellä päätin koittaa onnistuisiko stanssaamalla tekemään kivoja leimoja. Testiin otin Sizzixin Caged Bird stanssin.


Hienosti leikkaantui. Linnun liimasin ensin tasaiselle pelflettipohjalle, jonka trimmauksen jälkeen kiinnitin "palikkaani". Siiven leikkasin kahteen kertaan ja liimasin ne päällekkäin kirkkaalle kannelle linnun viereen. Kirkkaalle siksi, että siiven kohdistaminen paikalleen on mahdollista.

Näihin tuli lähes pakkomielle, joten leimoja taitaa syntyä vielä muitakin, kunhan kaivelen stanssilaatikkoani. Linnussa näkyy vaalea raita kohdalla, jossa peflettiin oli tullut naarmu, mitä en huomannut. Olkoon - tuo vähän luonnetta mukaan, saapi olla tässä se käsityön merkki.

torstai 27. marraskuuta 2014

Arvonta

Hyvittelenpä teitä Rakkaat lukijani sen johdosta, että Bloginamun arpominen on viivästynyt. Vaikka edellisessä postauksessa kerroin arpovani 2 pakettia, jos tulee arpoja vähintään 25 ihmiselle - lähellekään ei päästy, mutta päätin arpoa silti kaksi jouluista askartelupakettia.

Paketti 1
5 vihreää neliökorttipohjaa ja kuorta,
vihreän ja vaaleanpunasävyisiä 15x15cm kuviopapereita
Zazz kullan värinen kimalleliima
4 puista nappia
punaisia ruusunnuppuja ja valkoisia pikkuruusuja niput kumpaakin
viidenlaista nauhaa ja
paketti 1,5mm strasseja 12 eri sävyssä.



Ykköspaketin voitti: Bisse =) onnea! Osoite multa jo löytyykin, joten laittelen tämän lähipäivinä tulemaan.

Paketti 2
5 vihreää neliökorttipohjaa ja kuorta,
vihreän ja vaaleanpunasävyisiä 15x15cm kuviopapereita
Zazz turkoosin värinen kimalleliima
kuutta erilaista nauhaa ja
punaisia ruusunnuppuja ja valkoisia pikkuruusuja niput kumpaakin


Kakkospaketin voittaja on: Tuikku - Onnea! Kunhan saan yhteystietosi, lähtee tämäkin paketti matkaan.

Seuraava arvonta järjestettäneen blogaajan nelikymppisten kunniaksi maaliskuun alkupuolella. Tämän postauksen kommentteihin voisi heitellä ideoita, mitä arvonnassa arpoisin.

PS; Pahoittelen kuvien laaduttomuutta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Bloginamu ja arvonta

Nyt juhlistetaan kunnolla, ensimmäinen syy juhlaan on blogini 1-vuotissynttärit, jotka olivat jo 28.8.2014, toinen syy 10 ihanaista blogiini jäseneksi liittynyttä ja nyt vielä kävijälaskurin pompsahtaminen yli 5000 käynnin. Eikä unohtaa sovi Keskustalon Joulupuodin uutta tulemista, eli avaamme puodin ajalle 13.11.-23.12.2014. Mahtavaa ja ihanaa.

Arpoja arvontaan saat:

1. Tykkäämällä Aikun Ihana -sivusta Facebookissa
2. Liittymällä blogini jäseneksi
3. Linkittämällä FB-sivuni ja/tai blogini omalle FB sivullesi tai blogiisi.
4. Tykkäämällä Keskustalon Joulupuoti -sivusta ja jakamalla tuon puotisivun omassa profiilissasi.

Tiedon arpojesi määrästä saan, kun jätät kommentin tähän postaukseen: kommenttiin siis vähintään, montako arpaa sinulle tulee ja s-postiosoitteesi.

Mahdollista siis saada 4 arpaa.

Jos arpoja tulee vähintään 25 eri henkilölle arvon kaksi askartelupakettia. Nyt juuri en ehdi paketteja kasaamaan, mutta laitan tähän hetimiten kuvat arvottavista paketeista, kun ehdin ne kasailemaan.

Osallistumisaika 12.11.2014-22.11.2014 klo 16 - arvonnan suoritan illalla 22.11.2014 ja voittajille ilmoittelen henkilökohtaisesti, jos löytyy yhteystiedot, muutoin huutelen täällä ja FB sivullani.

Keskustalon Joulupuodin avajaiset ovat huomenna to 13.11.2014 klo 12-18, joten nyt sinne viimeisiä silauksia laittelemaan.




perjantai 31. lokakuuta 2014

Mielenkiinnosta oma laskelma villasukkien hinnasta

Törmäsin juuri mielenkiintoiseen artikkeliin, jonka kirjoittaja laskee kuvitteellisen esimerkin avulla, minkä verran käsin kudottujen 37-39 villasukkaparien hinnaksi tulisi, jos huomioitaisiin kaikki yrittäjän menot ja päälle lisättäisiin vielä pieni kateprosentti. Alkuperäiseen artikkeliin pääset tästä.

Tuon perusteella koitan tähän laskea tällaisen kotikutojan menoilla villasukkien hinnan.

Oletuksena: Sukkapariin käytetään yhteensä 150grammaa 7veljestä lankaa (4,30€/kerä = 28,67€/kg) ja 8 työtuntia (oma keskiarvo perussukille), sukkiin kiinnitän askartelukaupasta ostetut tägit, joihin leimaan Aikun Ihana -logon ja blogiosoitteen ja kirjoitan käsitn tuotetiedot. Tuotantoerään lasken 10 sukkaparia.

Tässä hinnottelulaskelmassa huomioin siis materiaalikulut, työkustannukset, ulkopuoliset palvelut ja myyntikatteen.

Materiaalikulut

Villan menekki 10 pariin on siis 10 x 150g = 1,5kg. Haen langat paikallisesta marketista, jonne edestakainen matka n. 20km ja autoni syö tuolla matkalla 95E polttoainetta n.2 litraa ja eilen tuon polttoaineen hinta näkyi olleen 1,53€/l eli polttoaineeseen = 3,06€.

* Materiaalikulut: 1,5 x 28,67€ + 3,06€ = 46,07€ (4,61€/sukkapari)

Työkustannukset

Yhden parin neulomiseen minulta menee keskiarvoisesti kahdeksan tuntia, eli kymmenen parin neulomiseen aikaa kuluu 80 tuntia. Tässä laskelmassa määrittelen tuntipalkaksi tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työehtosopimuksen mukaisen minimituntipalkan.

Sivukuluja en tässä laske, koska en tee yrittäjäpohjalta (sivukulut sisältäisivät Yel- ja muut vakuutukset, sekä lomaa kartuttavan osuuden).

* Työkustannukset: 80 x 8,77€ = 701,60€ (70,16€/sukkapari)

Ulkopuoliset palvelut

Sukkiin tarvitsemani tägit haen paikallisesta askartelukaupasta. Jossa Inkssentials kraft tagit maksavat 4,20€/20kpl ja matkaan kaupalle ja takaisin menee n. 14km ja auton kulutus on sama kuin lankojen hankintamatkalla. Musteen ja leimasimen käytölle en laske hintaa, enkä tuoteselosteen kirjoittamiselle.

* Ulkopuoliset palvelut: (4,20€ / 20 *10) + (1,12l * 1,53€/l) = 2,10€ + 1,71€ = 3,81€ (0,38€/sukkapari)

Edellä mainituista muodostuu siis vasta nk. omakustannehinta: 46,07€ + 701,60€ + 3,81€ = 752,11€ (75,21€/sukkapari)

Myyntikate

Määritän tässä myyntikatteeksi suht alhaisen 15% , jolloin veroton myyntihinta saadaan jakajalla 0,85.

* Veroton myytihinta: 752,11€ / 0,85 = 884,84€ (88,49€/sukkapari)

Realiteettihan on, ettei kukaan maksa perusvillasukkapparista 88,50€ hintaa - puoletkin siitä herättäisi jo kysymyksiä "silkistäkö oot nämä kutonut ja kullatuilla puikoilla?".

Artikkeli siis herätti pohtimaan omien sukkien hinnottelua ja heräämään siihen todellisuuteen, että myyn kyllä liian halvalla tuotoksiani tuolla markkinoilla - laskelmassahan ei ole laskettu myyntitapahtumiin reissaamista ja siellä käytettyä aikaa lainkaan - kuitenkin kuljen markkinoilla n. 60km säteellä kotikaupungistani, jolloin markkinapäivinä ajoa tulee 120km.

En kuitenkaan usko nostavani sukkahintojani edes puoleen laskelman hinnasta, kolmannesta (n.30€) saatan harkita. Nähtäväksi jää.

Kommentteihin toivoisin mielipiteitä sukkien hinnaksi, jonka itse tämän kirjoituksen (ja alkuperäisen artikkelin) luettuasi oikeasti voisit maksaa sukkaparista.

Kiitän ja kumarran!


Toinen kerhoilta 29.10.2014 klo 17:30-n.20

Keskiviikkona kerhoiltiin Annen luona. Illan aikana väännettiin rautalankaa. Itselle kyseistä laatua ensimmäinen kerta. Illan emännän taas voi sanoa olevan aivan pro tässä hommassa, vai mitä ajattelette; kuvassa Annen tekemiä rautalankatöitä.

  
Toisen kuvan vispilät ovat allekirjoittaneen tekosia ja taustan siivilä Annen käsialaa. Oli pakko saada sekin kuviin, jotta muistaa ottaa hanoista vanhat suodattimet talteen vaihdon yhteydessä.


torstai 16. lokakuuta 2014

Ekat kerhominit

Nyt oon sit saanut hommat alulle ja tän illan nukkiskerhossa askarreltiin postilaatikoita ja silityslautoja. Laudan sain valmiiksi, mutta postilootaan täytyy vielä kirjoittaa "posti" ja ehkä joku kuva maalailla - nähtäväksi jääköön.


Pöllökortti poikineen

Parin kymmenen pöllön parvi syntyi syyskuun puolella.







Kastekortti tilauksesta




Hiljaiseloa blogissa - vauhtia ja vaaralllisia tilanteita arjessa

Niinhän se on, että kiire kostautuu jossakin aina ja mun kohallani se on kostautunut tähän blogin pitoon. Vasta havahduin siihen, että blogin synttärit meni ihan ohi korvien ja nyt on jo toista kuukautta edellisestä postauksesta. Mut olen ollut siellä sun täällä markkinoilla myymässä, tehnyt tilaustöitä ja ollut touhuamassa Hämeenlinnan Keskustaloon taas Joulupuotia. Puoti avataan tänä vuonna 13.11.2014 klo 12(-18). Sen jälkeen pidämme puodin auki arkisin klo 10-18, lauantaisin klo 10-16 ja sunnuntaisin klo 12-16.

Puotiin on tänä vuonna tulossa huissi määrä käsityöläisiä taidonnäytteitään myymään. Eli jos viime vuonna valikoimaa pidettiin runsaana ja oivallisena - tänä vuonna on sit lupa odottaa jotain aivan järisyttävän upeeta. Tulkaahan tutustumaan. Keskustalolle vieraspaikkakuntalainen löytää näpyttämällä nakkilaattoriinsa osoitteen Raatihuoneenkatu 13, 13100 Hämeenlinna. Joulupuoti löytyy sisäpihalta.

Mitä kaikkea sitä tässä välissä onkaan tullut puuhattua...

Taiteiden Yössä Keskustalolla myyntipuuhissa 29.8.2014







Taas Keskustalolla markkinapäivänä 02.09.2014


Ihan pimeetä kauppaa harrastettiin 03.10.2014










06.09.2014 vietettiin Karon kanssa Hyvinkäällä Sisustuslauantain merkeissä Piantikin pihapiirissä. Olin niin haltioissani koko päivän, etten sit yhtäkään kuvaa näpsynny, kuten yleensä.Onneksi Etanaelli oli kuitenkin kameroineen paikalla ja kirjoitti pitkän jutun blogiinsa.  Karo nappas sentään pari kuvaakin...





Ja joka välissä on tullut kudottua sukkia ja tehtyä kortteja puotia ajatellen. Korteista omat postauksensa sit hetken kuluttua. 

Jos vaikka koittaisin taas hiukan ahkerammin päivittää tätä blogia, kun kuitenkin joka paikassa huseeraan tuon omppukoneen kameran kanssa - miksi ihmeessä en ole saman tien tehnyt paikan päältä nuita postauksia... no ollut tietty suustani kii muitten myyjien tai asiakkaiden kanssa. Minkä sitä ittelleen mahtaa, kun on niin huono häpiämään.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kaksi korttia

Ensimmäisen kortin tein serkulleni, joka meni naimisiin. 





Ja toisen kortin tilasi työkaverini oman sukulaisensa häihin.




Äidin serkulle nykersin 70-vuotislahjaksi korvakorut ja riipuksen kruunukorkeista. Koruosat hopeoitua korumetallia.


Tokihan niille piti myös rasia askarrella (koristeena sankarin lapsuuskuva).




torstai 24. heinäkuuta 2014

Pientä paniikinpoikasta porkkanakakusta

Tässä päivä mennyt etsiessä aivan ihanan porkkanakakun reseptiä, jolla olen pommin varmasti saanut aikaiseksi suussa sulavia porkkanakakkuja. Ei tässä juuri kiire tule, kun tänään vielä pitää neljä pellillistä kakkua leipasta ystävän 70-vuotissynttäreille viikonlopuksi. Vastaisen varalle tallennan tuon reseptin nyt tänne blogiin, jotta on sit aina täältä löydettävissä, jos paperiohjeeni taas menee hukan teille.


Porkkanapiirakka

Alkuperäinen ohje: Kotikokki/Damitix

Raaka-aineet

Pohja:
1-3 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
n. 4 dl sokeria
225 g voisulaa
n. 4 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl suolaa
n. 300 g porkkanaraastetta

Päällinen:
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai sulatejuustoa
250 g tomusokeria
100 g pehmeää voita
3 tl vaniljasokeria
päälle mantelirouhetta

Ohjeet:

Pohja:
1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Lisää voisula, kuivat aineet ja porkkanaraaste - sekoita.
3. Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 min (uunipellillinen).

Päällinen:
1. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri, pehmeä voi ja vaniljasokeri
2. Levitä jäähtyneen pohjan päälle.
3. Ripsuttele päälle mantelirouhetta.
4. Anna jähmettyä kylmässä.

Parhaimmillaan seuraavana ja sitä seuraavina päivinä..




maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ministelyä pitkästä aikaa

Aika meni kuin huomaamatta ja nyt on takana neljän viikon kesälomitus, jota olisin kyllä mielelläni jatkanut vaikka kuinka pitkään. Nyt on kuitenkin aika tehdä huolellinen siivousurakka kotona ja jatkaa minien ja muiden askarteluiden ja käsitöiden tekemistä. Eilen illalla sain valmiiksi yhden käsityökorin nukkekotiin. Kori on virkattu puuvillalangasta, lankakerät ovat oikeasti Novitan valikoimaan kuulumatonta silkkivillaa (1:1 vyötteistä sai vaan kivasti 1:12 kokoiset vain leikkelemällä), sakset ja viivain ovat korunosat ja keskeneräisen neuleen neuloin 1mm puikoilla ennen minipuikkojen vaihtamista työhön. Puikot ovat bambuisista coctailtikuista puolitettuja, leikkauspää on hiottu hiekkapaperilla, puolisen senttiä ovat ylimittaiset mittakaavaan, mutta mielestäni näyttävät hyvältä. Vai mitä mieltä olette?



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ylioppilaalle rahataskukortti

Serkulle ja serkun pojalle tein samanlaiset Magnolian leimakuvalla varustetut kortit.


Kortti sisältä: